Monday, February 27, 2012

Jó napot!

Viikko vierähti näköjään nopeasti, ja tämä blogi vähän jäi.. No mutta viimeviikolla Sonjan vanhemmat ja pikkusisko tulivat Unkariin, ja Sonja tietysti lähti maanantaina moikkaamaan perhettään Budapestiin. Tein sitten tiistaina yksinäni hieman hommia koneella, aloitin tekemään uutiskirjettä ja löysinkin hyvän ohjelman sen tekoon. Sitä ollaan nyt siitä asti työstetty Sonjan kanssa. Ollaan myös päivitelty Akác-tanyan kotisivuja ja tehty muita hommia koneella.

Tiistaina kävin myös kollegani Eijan kanssa eläkeläisten, jotka siis asuvat viereisessä Neliapilan rivitalossa, terassilla istumassa ja fiilistelemässä lämmintä säätä. Täällä onkin koko viimeviikon ollut tosi lämmin, +16 astetta on ollut parhaimmillaan. Lumetkin suli tossa viikonloppuna ihan kokonaan!  Sonjan perhe tuli tiistai iltana tänne yhdeksi yöksi, joten silloin pistettiin sauna lämpeämään ja pidettiin muutenkin rento ilta heidän kanssaan.

Keskiviikkona lähdettiin pienellä työporukalla Budapestiin. Sonja jäi vielä perheensä kanssa viettämään päivää tänne Ujlengyeliin. Budapestissä oli Timon, joka on myös työharjoittelija, näyttötyö. Aiheena oli Unkarin sotahistoria ja kävimmekin sotahistoriallisessa museossa sekä kalliosairaalassa, jotka kummatkin sijaitsivat Budan linnavuorella. Timo opasti sotahistoriallisessa museossa hienosti yhden näyttelyn, ja kalliosairaalassa saimme ammattioppaan kierroksen. Timo ja Sofia lähtivät torstaina kohti kotia.

Perjantaina lähdettiin Budapestiin. Saatiin kyyti läheiseen Dapasin kylään, jossa oli jopa juna-asema. Tottakai edellinen juna oli juuri lähtenyt, ja jouduttiin sitten venailemaan pari tuntia pienellä asemalla. Junamatkakin kesti puolitoistatuntia! Saatiin onneksi avuliailta paikallisilta hieman apua, kun ei oikein ymmärretty mistä juna lähtee ja mitä kuulutuksissa sanottiin. Budapestissä saatiin majoittua Eeron ja Katin asuntoon, joka olikin hyvällä paikalla lähellä keskustaa. Käytiin lounaalla Sonjan perheen kanssa, jonka jälkeen vähän shoppailtiin ja mentiin sitten kämpille valmistautumaan illan rientoihin! Muuten kaikki sujui hyvin, mutta kun tultiin yöllä takaisin asunnolle, ulko-ovi oli laitettu sisäpuolelta säppiin. Siinä sitten renklattiin ovea n. puolituntia ja Eero oli jo tulossa hakemaan meitä, kun eräs alakerran nainen tuli päästämään meidät sisään. Onneksi! Lauantaina oltiinkin vähän myöhässä liikenteessä, koska kaikki pikku liikkeet olivat jo menneet aikaisin kiinni. No ei siinä sitten muuta kuin uudestaan valmistautumaan yöhön.. :)

Sunnuntaina tultiin bussilla takaisin Akác-tanyalle. Tänään ollaan tehty edelleen koneella hommia, sekä haravoitu pihalla. Eipä haittaa olla ulkohommissakaan kun on niin mukavan lämmin ilma!

 

 Parvekkeelta

Thursday, February 16, 2012

Raskas työ vaatii raskaat huvit

No nyt on pikkuhiljaa päästy jo työn makuunkin. Ollaan tehty keittiöhommia ja nyt on vireillä uuden ohjelman ideoimista tänne kesäksi, mutta lähinnä noita asiakaslistoja väännetty monta päivää. Se on 'hauskaa' kun ei saa ihmisten käsialasta mitään selvää kun kerätään tietoja muun muassa sisäänkirjoittautumislappusista! Eli koneella aika paljon duunia kun nytkin ideoidaan koneella ja mietitään miten voisi markkinoida sitten paremmin sitä ohjelmaa.
Maanantaina päästiin myös farmilla käymään ekaa kertaa, yllätyttiin kun se olikin ihan toisessa kylässä. Kyllähän siellä niitä heppoja oli vaikka muille jakaa.
Eilen oli se päivä kun vihdoin päästiin Budapestiin! :) Tuli vähän shoppailtua, ja harhailtua tietenkin kun ei ollut mikään maailman paras meiän kartta, eli siitä ei paljoo ollut hyötyä :D Ja tietysti piti käydä italialaisessa syömässä kun nyt kerran Unkariin ollaan tultu.
Loppuilta istuskeltiin jossain mukavassa kuppilassa ja maisteltiin pari drinkkiä ennen kun tultiinkin sitten takasin :) Kuvia ei paljon tullu otettua ja nekin aika laadukkaita, kun oli aika synkkää ja tuuli niin hemmetisti välillä ja sato luntakin. Niin, ja oli kyllä hyvä myyjä kun sai meidät ostamaan muuten aika kallista jotain kuolleenmerensuolahoitoa purkin, kun oli ensin näyttänyt miten se toimii. Ja oli muuten pehmeet kädet. Kai se on pakko tänään lämmittää saunaa ja tehdä ihmesuola jalkahoidot :D
Että nyt, viszlaat!
                                                 Pyhän Tapanin basilika eli "basiliski"
                                                                Tonavan rannasta

Thursday, February 9, 2012

Szia!

 Tilli
 Sonja dösäril
 Unkarilaista kelkkailua
Meidän olkkari


Ollaan nyt lomailtu täällä muutama päivä. Töitä ei pahemmin ole ollut, sillä vieraita on vain yksi. Ollaan käyty kylillä kaupassa hakemassa vähän herkkuja ja muutenkin tutustuttu paikkaan.  Laukku saapui perille keskiviikko aamuna! Hieman helpottaa elämistä. Päivät ovat kuluneet bilistä ja korttia pelaillessa, sekä tiistaina saunan lämmityksessä. Käytiin myös pyörimässä lumessa kun saunottii, olihan sekin nyt pakko testata. Tänään ollaan jopa saatu tehdä jo töitäkin. Ollaan kuvattu koruja ja muokattu niitä koneella myyntiä varten. Vielä olisi lisää töitä koneella, asiakaslistojen parissa. Toivottavasti tulee pian lisää asiakkaita niin päästäisiin asiakaspalveluhommiin! Osataan jo puhua sujuvaa unkaria pantomiimilla ;) 

Monday, February 6, 2012

Eka päivä

Pena
 Annika paljulla
päärakennus












Päästiin sitten perille vaikka olikin vähän ongelmia, ensin ei ollut kentällä ketään vastassa ja Annikan kamat jäi sitten johonki matkan varrelle. Kai ne sieltä torstaina tulee perässä mutta siihen asti näillä mennään. :) Koneessakin meitä häiriköi kolme kännistä venäläistä äijää, jotka kovasti yritti selittää jotain pantomiimilla ja tyrkytti purkkaa ettei mee korvat lukkoon.
Papukeittoo saatiin heti kun taloks asetuttiin, ja kerettiin vähän tutustuun kahteen muuhun työharjottelijaan tossa, vaikutti ihan mukavilta. Sitte käytiin ulkona kiertelemässä saunat, karaokemesta ja muut tilat, koirat hyvinä oppaina siinä kiehnäämässä esim. kolmijalkainen Pena :D
Parit bilismatsit kerettiin myös ottaan, Annika saatto voittaa...