Monday, April 2, 2012

Vihdoinkin asiakkaita

Vähän on aikaa vierähtäny siitä kun viimeksi ehdittiin kirjoittamaan tänne... On tosiaan ollut aika kiirettä nyt muutama päivä. Perjantaina oltiin farmilla siivous hommissa. Pestiin satulahuopia sekä suitsia ja satuloita, jotka piti myös vahata. Farmilla vierähtikin oikeastaan koko päivä.

Lauantaina tuli asiakkaat. Saatiin leipoa tiramisua illaksi, sillä juhlimme Eijan, Eeron ja Raimon synttäreitä. Tarkisteltiin, siivottiin ja laitettiin kuntoon myös mökkejä sekä huoneita asiakkaita varten. Sonja lähti illalla asiakkaita  vastaan kentälle. Silloi saapui suurin osa heistä, ainakin 16 ihmistä. Meidän tehtävänä oli jakaa sisäänkirjoittautumislaput ja muut tärkeät laput sekä ohjata vieraat omiin huoneisiinsa/mökkeihinsä. Myös neljä uutta työharjoittelijaa saapui. He ovat maalariopiskelijoita, joiden tehtävänä on kuukauden aikana maalata mökit. Ilta meni asiakkaiden kanssa seurustellessa. Viimeiset saapuivat yökoneella ja olivat perillä vasta puoli yhden aikaan yöllä. Sitten päästiin vasta nukkumaan. Oli pitkä päivä kyllä!

Sunnuntaina Sonja, Raimo ja Leksa saivat ensimmäistä kertaa tehdä aamupalan näin isolle asiakasryhmälle. Tänään oli sitten minun, Juhon ja Ticon vuoro. Eihän se aivan täydellisesti mennyt, mutta selvittiinhän me siitäkin.  Eilen meillä oli ohjelmaa asiakkaille. He lähtivät Eeron kanssa markkinoille ja osa Eijan kanssa ratsastamaan. Meidän vastuulle jäi järjestää ruokailu taukopaikalle, jonne asiakkaat tulivat markkinoiden jälkeen. Ratsastajat tulivat tottakai ratsain. Aamu meni pakkaillessa kamoja autoon. Minä olin vastuussa, että kaikki tuli mukaan.  Menimme Sonjan kanssa taukopaikalle jo siinä yhdentoista aikaan laittamaan paikkoja kuntoon. Siellä piti haravoida ja kerätä roskia sekä laittaa kupit ja kipot järjestykseen. Juho ja Tico tulivat hieman myöhemmin sopan kanssa paikalle. Viriteltiin siinä tuli ja pistettiin kattila lämpenemään. Asiakkaat saapuivat siinä n.13.00, jolloin alettiin tarjoilemaan ruokaa ja juomaa heille. Siinä sitten seurusteltiin ja tehtiin pikkuhommia mitä ohjelman mittaan ilmeni. Ratsastajat saapuivat myöhemmin, jolloin saapui myös hevosvankkurit. Ratsastajat jäivät syömään, kun muut lähtivät vankkureilla kohti Akác-tanyaa. Sonja meni vankkureihin kertomaan tarinoita ja katsomaan, että kaikki sujuu hyvin. Matka kesti sellaiset puolitoistatuntia ja oli kuulemma vähän kylmä. Minä jäin poikien kanssa tarjoilemaan ratsastajille ja siivoamaan paikat heidän lähdettyä taas ratsastamaan. Illalla oli taas synttärijuhlat, tällä kertaa kahden asiakkaan yhteiset. Tarjoiltiin kakkua ja shampanjaa, sekä tietysti seurusteltiin kaikkien kanssa ja huolehdittiin pöytien siisteydestä sekä juomien täytöstä.

No comments:

Post a Comment